... Vaihtoehtoja ei ole, tai jos on, miksi murehtia niitä. Mennyt valo pursuaa maisemasta. Jo syksyllä satoi lunta ja säikähtänyt ruoho narskui kun käveli sen yli. Näitä öitä, jolloin ei tiedä mitä käsillään tekisi, on ollut ennenkin, äläkä välitä. Tiili­kattoja. Tai ei kai. Hilsettä takin harteille kuin koimyrkkyä, North State askin kyljessä enkelinkuva. Muistatko kun kahlaat Trondheimin vuononrantaa ja katsot merelle, olet vasta äsken tutustunut häneen, ja tuuli pieksää hotellin lipputangonnaruja poin-g poing poin-g. Olet surullinen, hyvin surullinen. ‘Pidän eläimistä, hän sanoo, et pitäisi, sinä sanot, miksen, hän kysyy ’ ...

 

Muuten vaan, sanon minä.

 

Palelet, hampaasi kalisee, olet kuin posliinia. ”Kamala yö”, sanot ja haukottelet, venyttelet niin että tissisi näkyy. Miten niin? ”En saanut nukutuksi kun junat kolisi”. Eihän tästä mikään rata ohi mene. Koska olemme Maarianhaminassa, Camping alueella. Hän katsoo minua, kuin kummajaista, polttelen teltan oviaukossa, tuuli humisee. ”Uh uh”, hän rutistaa reppua sylissään, ”uh uh kumminkin”. Miten niin, minä kysyn. ”Muuten vaan”.

 

 

”Kuule... oli kerran koulu, liidunhajuisia luokkahuoneita, ja käytävillä takit roikkuivat koukuissa kuin puhvelinraadot (?). Pulpettien kolinaa. Kokeita silloin (juuri) kun linnut muutti etelästä. Ja kiekkokaukalon jää sulaa. Pajunkissat pulpahtelevat näkösälle kuin klitorikset. (Käydään vintillä.) Golf-housuja, vappumerkkejä, H-4sia. Kirskuu liitu ja kirjanlehdet suhisee ja paperi rahisee (kosmos)kynänterän alla. Voihkii kuin vompatti. Pyyhekuminhajua ja tuppikullinujoutta ja huonosti pureskellun ruoan hajua... Of God. Kun ruoho vihertää..".

Se oli kamalaa, tetriääristä aikaa. Seurakunnan nuoriso-ohjaaja minut opetti runkkaamaan. Mutta ennen sinua en tiennyt miksi sitä teksin; sinua minä kaipasin kun valutin selkäydinnestettäni Turun Sanomiin. Joita lehdensivuja isäni ällistellen sitten yritti repiä auki. Kuivuneita keltaisia tahroja kuin appelsiinin jäljiltä. Julmaa aikaa, maanpakolaisuutta. Mitäpä muuta.